Joensuun Yliopiston Ylioppilaskunta

Joensuun yliopiston Ylioppilaskuntaan kuuluu noin 7000 jäsentä. Ylioppilaskunta tuottaa jäsenilleen palveluita ja ajaa opiskelijoiden etua monissa yhteiskunnallisissa asioissa. Palveluista tutuimpia ovat opiskelija-alennukset junalla ja bussilla matkatessa, alennukset kaupoissa ja liikkeissä,

opiskelijahintaiset ruokailut, ylioppilaslehti, kalenteri, liikuntavuorot ja

niin edelleen. Edunvalvontaa ovat esimerkiksi paikallisesti opiskelijoille

suunnatut palvelut kaupungissa ja valtakunnallisesti opintotukeen ja

terveydenhoitoon liittyvät asiat. 

 

Ylioppilaskunnan ylin päättävä elin on edustajisto, joka hyväksyy mm.

ylioppilaskunnan jäsenmaksun, talousarvion, toimintasuunnitelman ja valitsee

hallituksen. Ylioppilaskunnan hallinto- ja toimeenpanovaltaa eli käytännön

toiminnan toteuttamisesta vastaa 6-9 jäsenen hallitus. 31-jäseninen edustajisto valitaan 2 vuoden välein vaaleilla, joissa jokaisella jäsenellä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.

 

Edustajiston ja hallituksen lisäksi ylioppilaskunta tarjoaa vaikuttamisen ja

tekemisen mahdollisuuksia jaostoissa ja ainejärjestöissä. Jaostoja on yhteensä 7 erilaista: sosiaalipoliittinen, koulutuspoliittinen, liikunta, kansainväliset asiat, kulttuuri, ympäristö sekä kehitysyhteistyö. Jokaiselle löytyy varmasti jotain. Ainejärjestöjä on yli 20 ja ne keräävät oman alan opiskelijat yhteen.

 

Edustajistoryhmä Keskeiset

 

JOKE toimii edustajistoryhmä Keskeisten taustatukena. Joensuun Yliopiston edustajistovaaleissa 2007 Keskeiset saavuttivat torjuntavoiton. Heidän paikkalukunsa säilyi ennallaan 9/31.

 

Joensuulaisessa ylioppilaskuntapolitiikassa keskustalainen näkemys tulee vahvasti esille myös vuonna 2009. Ylioppilaskunna pääsihteeri Mika Hämeenniemen lisäksi keskeisistä Ylioppilaskunnan hallituksessa toimivat Mari Holopainen (järjestö- ja tiedotus), Kaisu Lötjönen (sosiaalipolitiikka) ja Joonas Laitinen (koulustuspolitiikka).

Keskustan opiskelijaliitto (KOL)

Olemme luonnollisesti mukana myös valtakunnallisesti Keskustan opiskelijaliiton toiminnassa. Vuonna 2009 Lilli Tuuha edustaa JOKE:a KOL:n liittohallituksessa. Joensuun keskustaopiskelijat on yksi Suomen suurimmista ja vireimmistä KOL:n paikallisosastoista. Lisätietoja kattojärjestöstä löydät http://www.keskustaopiskelijat.fi

Muu vaikuttaminen

JOKE tekee läheistä yhteistyötä Pohjois-Karjalan Keskustanuorten kanssa, jolloin kummankin järjestön vahvuudet yhdistyvät. Konkreettisena yhteistyön muotona on Monikulttuurisuusryhmä, jonka toiminta on käynnistynyt Pohjois-Karjalassa. Teemme myös yhteistyötä Joensuun Keskustan kunnallisjärjestön ja P-K:n Keskustan piirin kanssa. Tulevaisuudessa myös yhteistyötä ammattikorkeakoululaisten kanssa tehostetaan, tavoitteena on saada myös lisää ammattikorkeakoululaisia mukaan toimintaamme.

 

 

 

Jokelaiset olivat tietysti mukana myös Joen Yössä syksyllä 2007.

Sallinen, Hämeenniemi ja Karttunen edustamassa ylioppilaskuntaa itsenäisyyspäivänä 2007.

KOL:n tapahtumiin matkustellaan yleensä junalla, liiton osallistuessa matkakuluihin.

Pitihän 40-vuotiaalle JOPO:lle lahja viedä...

Made with Namu6